Meistä

Tavoitteenamme on tuoda autoala 2020-luvulle. Haluamme luoda kuluttajille ja autoliikkeille mahdollisimman helpon, nopean ja luotettavan palvelun autokauppaa varten.

Avoimet työpaikat

Mistä kaikki lähti 

Ajatus palvelusta syntyi, kun huomasimme, että auton myynti autoliikkeelle ei ollutkaan niin vaivatonta kun luulimme. Erityisesti silloin, kun autosta halusi saada hyvän hinnan.

Eri autoliikkeiden lomakkeiden täytössä vierähti ikuisuus, minkä jälkeen joutui vielä puhelimitse neuvottelemaan ostajaehdokkaiden kanssa erikseen.

Kaiken tämän härdellin jälkeen parhaimman ja heikoimman tarjouksen erotus saattoi olla tuhansia euroja.

Tästä syntyi idea

Edelläkuvatun turhautumisen tuloksena syntyi idea palvelusta, joka tekisi auton myynnistä vaivatonta ja luotettavaa. Tätä ideaa palvelusta, jossa autoliikkeet ympäri Suomen kilpailisivat autoista avoimessa huutokaupassa, lähdettiin kehittämään.

Ja näin syntyi AutoVex – palvelu, jossa auton myyjät ja autoliikkeet kohtaavat.

AutoVexin avulla auton myyjät saavat vaivattoman myyntiprosessin lisäksi autosta hyvän markkinahinnan. Samanaikaisesti autoliikkeet saavat käyttöönsä työkalun, joka tehostaa autojen ostotoimintaa. Kaikki voittavat!

Sanoista tekoihin 

AutoVex.fi -palvelu lanseerattiin keväällä 2018, ja konseptia hiottiin kuuntelemalla kuluttajia ja autoliikkeitä herkällä korvalla.

Vuonna 2024 AutoVexiä käyttävät jo kaikki Suomen suurimmat autoliikkeet, sekä sadat keski- ja pienikokoisetkin. Kauttamme myytiin vuonna 2022 yli 220 miljoonan euron edestä autoja autoliikkeille ympäri Suomen!

Tavoitteenamme on mullistaa tapa, jolla kuluttajat myyvät autojaan – samalla jatkaen alan markkinajohtajana Suomessa. Vuonna 2024 laajennuimme myös Ruotsin markkinoille Wheelaway-brändin alla.

Hae mukaan kasvavaan tiimiimme!

Avoimet työpaikat

Ota yhteyttä!

Tarvittaessa voit aina olla tiimiimme yhteydessä – autamme mielellämme sinua auton myyntiin liittyvissä asioissa! Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tiimi@autovex.fi tai chatin kautta sivun alareunasta. Palvelemme arkisin klo 10-16.

Oletko myymässä autoasi?

Kilpailuta autoliikkeet