Sonjan kokemus AutoVex-palvelusta

Asiakaskokemus
Sonjan kokemus AutoVex-palvelusta

Sonjan tarina osoittaa, kuinka yksinkertaista ja tehokasta auton myyminen voi olla oikean palvelun avulla. Autovex ylitti Sonjan odotukset ja teki auton myynnistä stressittömän ja palkitsevan kokemuksen.

Yllättävä sähköautokuume sai harkitsemaan auton vaihtoa

Sonja omisti vuoden 2020 Volkswagen Polon, jonka hän oli ostanut uutena. Hän oli ollut tyytyväinen autoonsa, ja viiden vuoden huoltosopimus takasi mielenrauhan. Alun perin Sonjan tarkoituksena olikin pitää auto itsellään huoltosopimuksen loppuun saakka. 

Yllättäen isomman ja ympäristöystävällisemmän auton hankinta alkoi ajatuksena kuitenkin kiinnostaa Sonjaa. Niinpä hän halusi selvittää, kuinka paljon nykyisestä Polosta voisi saada rahaa, jos hän toteuttaisi ideansa sähköautoon vaihtamisesta. 

Autoliike suositteli kokeilemaan AutoVexiä

Sonja punnitsi eri myyntivaihtoehtoja, mutta päätti kokeilla onneaan ja kysellä vaihtotarjouksia ensin paikan päältä eri autoliikkeistä.

Pettymyksekseen hän huomasi, etteivät tarjoukset olleet lähelläkään hänen odotuksiaan. Erään autoliikkeen myyjä kuitenkin vinkkasi hänelle Autovexistä. Hän ei ollut aiemmin kuullut palvelusta ollenkaan.

“Kiinnostukseni AutoVexiin heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulin, että palvelu on ilmainen eikä sido mihinkään.”

Sonja syötti autonsa tiedot Autovexin sivustolle ja oli tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti ja kätevästi ilmoituksen tekeminen sujui. Myös ilmaisen hinta-arvion saaminen ilahdutti ja auttoi arvioimaan auton arvon realistisesti.

Tarjouskilpailun kulkua pystyi seuraamaan kätevästi sähköpostin kautta. Vain pari päivää ilmoituksen jättämisestä Sonja sai nähdä saamansa tarjoukset – ja ne ylittivät hänen odotuksensa toden teolla.

Auto haettiin suoraan Sonjan kotipihasta

Tarjoukset olivat niin hyviä, että Sonja hyväksyi yhden niistä melkein heti. Hän ei ollut uskoa, kuinka paljon kiinnostusta hänen autonsa herätti, ja lopulta tarjouskilpailu päättyi 188 tarjoukseen. Hän valitsi parhaan tarjouksen, joka oli reilusti yli alkuperäisen hinta-arvion.

Sonja oli enemmän kuin tyytyväinen kokemukseensa. Hän sai Polostaan paremman hinnan kuin mistään muualta ja oli nyt askeleen lähempänä unelmaansa isommasta sähköautosta.

“Autovex teki vaikutuksen! Olin yllättynyt, kuinka paljon hyviä tarjouksia tuli. Auto jopa haettiin suoraan kotipihastani, vaikka ostava liike oli toisella puolella Suomea. Kaikki sujui alusta loppuun helposti ja vaivattomasti", kiittelee Sonja.


Oletko sinäkin myymässä autoasi?

Kilpailuta autoliikkeet