Kuinka paljon sähköautoja on Suomen eri kunnissa?

Hybridi / Sähköautot
Kuinka paljon sähköautoja on Suomen eri kunnissa?

Sähköautojen suosio on kasvamaan päin, ja monet tiellä liikkujat ovat huomanneet sähköisten menopelien lisääntyneen määrän katukuvassa. Mutta kuinka paljon sähköautoja löytyy Helsingistä, entäpä Rovaniemeltä? 

Kokosimme viimeisimpiä lukuja Suomen eri kuntien sähköautojen suhteellisesta osuudesta kunnan asukaslukuun.  

Sähköautojen määrä tulevaisuudessa

Autoalan tiedotuskeskus arvioi, että vuoteen 2025 mennessä sähköautoja olisi Suomessa yhteensä lähes 134 000 kappaletta, mikä olisi nelinkertainen lukumäärä tämänhetkiseen tilanteeseen nähden. 

Vaikka sähköautojen määrän nelinkertaistuminen vain muutaman vuoden kuluessa saattaa kuulostaa hurjalta, on tämä kuitenkin mahdollista. Ladattavien autojen suosio näyttää vain kasvavan kasvamistaan. Etenkin ensimmäisen sähköauton ajokokemuksen myötä yhä useampi kuski kiinnostuu vaihtamaan menopelinsä sähköiseen malliin sen ajomukavuuden vuoksi.

Sähköautojen määrä Suomessa 2022

Tällä hetkellä Suomen 2,83 miljoonan auton autokannasta vain noin 34 000 ovat sähköautoja. 

Suomen noin 34 000 sähköauton kannasta lähes 13 000 sähköautoa sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Toisin sanoen, noin 37% kaikista Suomen teillä liikkuvista sähköautoista on pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun sähköautoista noin 6 000 kappaletta, eli noin 20 prosenttia  on rekisteröitynä Helsinkiin.

Sähköautojen määrä asukaslukuun suhteutettuna 

Pääkaupunkiseutu

Tarkasteltaessa sähköautojen määrää asukaslukuun nähden, niin 0,9 % Helsinkiläisistä omistaa sähköisen menopelin. Vastaavasti 1,3% Espoolaisista omistaa sähköauton. Vantaalaisista taas 1%:lla on sähköauto.  

Helsingin ympäryskunnissa sähköautoja on asukaslukuun  suhteutettuna pääkaupunkia enemmän.

Esimerkiksi Kirkkonummella noin 1,2 prosentilla asukkaista on sähköauto. Vertailun vuoksi tämä suhdeluku on Nurmijärven kohdalla 1%, ja Lohjalla puolestaan 0,8 %. 

Pohjois-Suomi

Lapin maakunnasta sähköautoja löytyy vain noin 400 kappaletta. Vastaavasti Oulussa sähköautoja on vähän yli 900 kappaletta.

Toisin sanoen, 0,2 prosenttia Lapin maakunnassa asuvista henkilöistä omistaa sähköauton. Vastaava luku on Oulussa 0,4 %. 

Turku & Tampere

Turusta sähköautoja löytyy hieman yli 1000 kappaletta, ja Tampereelta puolestaan lähes 1500  kappaletta.

Näin ollen 0,3 prosenttia Turkulaisista huristelee sähköautolla kun taas Tampereella kyseinen prosenttiluku on 0,4. 

Myös Turun ja Tampereen ympäryskunnissa sähköautoilu on suosittua kunnan asukasmäärään nähden.

Esimerkiksi Turun lähikunnassa Kaarinassa 0,9 prosenttia asukkaista omistaa sähköauton. Tampereen lähikunnasta Lempäälästä sähköautoja löytyy jopa 1 prosentilla kunnan asukkaista. 

Top 3 innokkaimmat sähköautoilukunnat

Top 3 kuntaa, joista löytyy väkilukuunsa nähden eniten sähköautoja.

  1. Espoo 1,3 %

  2. Kirkkonummi 1,2 %

  3. Jaetulla sijalla Vantaa, Nurmijärvi sekä Lempäälä  1 %